torstai 2. tammikuuta 2014

Last Year 2013!

Tää tulee nyt vähän myöhässä, kun oon ollu sukulaisilla, mutta nyt on tulossa tiivistys viimevuodesta :)

 Tammikuusta ette kai paljoa tiedäkkään, kun en silloin vielä blogia kirjoittanut. En vielä silloin kuvannut ollenkaan ratsasteluani ja se taisi muutenkin olla juuri silloin melko vähäistä, koska oli liukasta. Tein silloin kuvassa näkyvän, jo minulta pois lähteneen Hurin.

 Helmikuussa tuli lisää uusia heppoja, mutta parhaiten mieleen jäi blogin perustaminen. Perustin blogin helmikuun lopussa, kun meillä oli hiihtoloma. Pidin myös hiihtolomalla kunnon treeniviikon ja ratsastin siskojen kanssa joka päivä kaikki hepat läpi :D Kuvakin liittyy siihen.

 Treeniviikko jatkui maaliskuun puolelle. Sen jälkeen ratsastelin noin kerran tai kaksi viikossa, liukkaudesta huolimatta. Silloin ei muistaakseni tullut yhtäkään uutta heppaa.

 Lumet alkoi sulaa ja ratsastuinto nousi vähän. Veela tuli minulle ylläpotoon joskus silloin. Hyppäsin muistaakseni silloin entisen enkkani 80cm ilman heppaa. Leirikoulussa tutustuin yhteen maailman parhaista hevosroduista, nimittäin islanninhevoseen. Silloin osallistuin Veelalla myös ekoihin kisoihini kht Geossa ja tutustuin susifaniin :)

 Ratsasteluni kerran viikossa jatkui, tuolloin ei muistaakseni tapahtunut muuta erikoista, kuin hyppäsin Pilven entisen enkan 70cm. (nykyinen 80cm)

 Kesäloma alkoi ja tein talliin aasin, Potkun. Kesäkuussa oli myös ensimmäinen ratsastusleirini koskaan. Se oli issikkatilalla, aivan ihania heppoja <3

 Heinäkuussa tein Rjóman. Fede järjesti kisat silloisessa Aittamäessä (en muista nykyistä nimee) ja vaikkei sijoituttukkaan, oli siellä tosi mukavaa. Ratsastelu jäi vähän vähemmälle, kun oli niin kuuma ja laiskotti.

 Ratsastelu tais jäädä melkein kokonaan pois, tais olla niin kuuma ja muutenkaan ei huvittanut ja koulutkin alko. Jonkin verran kuitenkin ratsastin, sillä tein enkkani ilman heppaa 90cm.  Kuva Rjómasta on vasta tässä kuussa, kun en heinäkuusta hyvää kuvaa löytänyt. Ja muutenkin taisin elokuussa aika paljon kuvailla heppoja.

 Syyskuussa alkoi ratsastelu taas enemmän innostaa ja tein Spiritin, Suklaan, Wallun ja Icen. Susifani kävi myös meillä ratsastamassa.

 Aloin ratsastella taas vähän useammin. Oikeastaan mitään kauhean erikoista ei tainnut tapahtua.

 Tein uusimman heppani Reifurin. Illat alkoi olla niin pimeitä, ettei enää kauheasti ehtinyt ratsastella ja innostus alkoi taas hiipua. Vasta ihan kuun loppupuolella kun tuli vähän lunta aloin taas ratsastella useammin.

 Kaikki taitaa jo suurinpiirtein tietää, mitä joulukuussa tapahtui, mutta kertauksen vuoksi, kun satoi lunta kuvasin paljon ja ratsastelin jonkin verran. Tehtiin myös meidän pihalle lumesta maastoesterata, mutta sitä ei ehditty kuvata, kun suli jo pois. Susifani ja Sansku kävi meillä ratsastamassa. Jouluaattona ei ollut enää yhtään lunta ja olin muutenkin kipeä, joten en ratsastellut. Uusi vuosi meni sukulaisilla käydessä.

 Tällainen oli siis minun vuoteni keppistelyn suhteen. Nyt on alkanut vuosi 2014, katsotaan, millainen tästä vuodesta tulee :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti