Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kevätkuvii ft. Saapun Högnuður

Jes, täällä on ainakin kevät ihan täysillä menossa! Käytiin taas sunnuntaina kuvaamassa Saapun kanssa poneja. Mukana oli Rjóma ja Saapun poni Högnuður. 


Blogi on ollut ja tulee olemaan tämän kevään aika hiljainen, tai ainakin postaukset tulee olemaan tällaisia vähän yksinkertaisempia, etten paljoa jaksa kirjoittaa. Ysiluokan loppurutistukset ja lisäksi pianon 3/3 tasosuoritus, kakkossoitin ja musiikin teoriat. Lisäksi käyn pari kertaa viikossa tallilla (oikeilla hepoilla). Se, mitä joudun siis vähentämään, on keppihevoset ja blogi. Kesällä on sitten (toivottavasti) taas enemmän aikaa keppareille. Tosin suunnitelmia on jo paljon, vaikka ne ovatkin vielä auki, eli saa nähdä. Toivottavasti ainakin enemmän kuin nyt...

Miten kesän jälkeen, niin sitä en ole vielä ehtinyt paljoa ajatella, mutta sen tiedän, että lukio tulee viemään tosi paljon aikaa ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja pääsen sinne, minne hainkin, niin jonkin verran harrastuksistani tulee karsiutumaan pois... Keppihevoset saattaa ehkä olla yksi niistä. Mutta ei vielä ajatella niin pitkälle, kun kaikki on vielä niin epävarmaa. Kunhan ensin selvittäisiin kesään :)







sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vuonispallewo

Tällanen valmistui tässä tänään :3 Tosiaan kaksipalainen, taas :D Olin ajatellut tämän myyntiin, mutta ihastuin tähän niin kovasti, että taitaa jäädä itselle. Lisäksi täyttäessä huomasin haalean pinkin viivan silmän alla, mikä on aika pitkä ja hankala peittää (ei lähde pesussa). Ei se varsinaisesti näy, mutta varmaan alentaa myyntiarvoa.





 Talon takana oli vielä paljon lunta, mutta eteläpuolelta lähes kaikki oli sulanut. Kaikki kuvat on siis otettu samana päivänä :D




Hiekkakenttä oli juuri sulanut, joten en voinut vastustaa kiusausta mennä vähän ratsastamaan. Huomasi kyllä, ettei talvella ole paljoa hypelty, sen verran ruosteessa oli taas. Samalla tuli taas mieleen itselaukaisimen hankaluus, noin kahdestakymmenestä vain viidestä tuli menettelevä kuva. Onneksi siskot yleensä kuvaa :D


Uusi poni oli melko rauhallinen, mutta hypäsi ihan virkeästi. Totteli hyvin, vain yksi kielto tuli. Lopuksi pyörähdin maastossa, missä poni oli huomattavasti virkeämpi.

Kissa änkes sitten kuvaan :D



Kielto :p

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Aamu-usvaa

Vika lomapäivä, joten kävin kuvaamassa ponipoikia. Nyt kellojen siirtämisen myötä aamulla aurinko nousi myöhemmin, joten ehdin oikein hyvin käydä kuvaamassa vielä hieman utuisessa aamupäivässä, kun luntakin oli vielä maassa. Päivän aikana lumet kyllä suli ihan silmissä! On sitä edelleen, mutta maata näkyy jo monesta kohtaa ja tiet on ihan sulia.


Tälle orille en ole vieläkään keksinyt nimeä... Rotu on varmaan se ratsuponi tai tilastoponi (elleivät ole sama asia? En ole koskaan oikein tajunnut niiden eroja :D )


Muuta en juurikaan ehtinyt tehdä loman aikana, kun oli yksi kouluprojekti, joka pitäisi olla keskiviikkona valmis...










torstai 24. maaliskuuta 2016

Mey ja Heiði

Jes, meillä alkokin jo tänään pääsiäisloma, joten kävin kuvaamassa poneja ulkona. Kuvattavina oli Heiði ja Mey. Sää oli kuvaamiseen oikein kiva, mielestäni kuvista tuli oikein kivoja ja kamerakin suostui vaihteeksi toimimaan. Hanki on edelleen tosi kovaa ja se ihan oikeasti kantoi oikean hevosen, kun eilen kokeiltiin kun kävin tallilla! Tosin huomenna pitäis senkin ilon loppua, kun on luvattu vesisadetta. Tänään en ehdi ratsastaa, koska ihan kohta lähdetään siskojen kanssa kaupungille (saatetaan ehkä käväistä kangaskaupassa).



Mey :3








sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kantohankia ja pukkilaukkaa

Tosiaan, kuten viime postauksessa sanoin, me mentiin Saapun kanssa perjantaina testaamaan uusia poneja. Sää oli ihan mahtava ja kantohanki tosi kestävä, joten vaikka pihatie olikin peilijäässä, niin pellolla oli hyvä ratsastaa. Itse ratsastin viimepostauksessa esiintyneellä uudella ponilla, joka oli oikein näppärä ja pirteä ratsastaa. Kaikki kuvat on Saapun ottamia.

Hihi, pinkit hiukset :D
 Hypättiin pari kertaa pihaan jäänyt maastoeste, lähinnä kuvien takia, mutta olihan se silti kiva hypätä pitkästä aikaa! Voisi tänään katsoa, jos saisi kentälle ihan oikeita esteitä, kun hanki kyllä kestää kaikki hyppimiset eikä upota. Eikä se myöskään ole märkää, niin on kiva käyttää lenkkareita! Toivottavasti pääsiäislomallakin on vielä näin hyvät kelit ja kantohanki!



 Esteiden jälkeen siirryttiin pellolle, missä kokeiltiin vähän kouluaskelia. Ihan näppärästi tuo uusi niihinkin taipui, mutta itse olen sen verran ruosteessa, niin vähän jäykkäähän se oli :D






Lopulta se meni siihen, että kokeiltiin kaikkia pöllöjä juttuja kameran edessä :D Tykkään kyllä tosi paljon tuosta ylemmästä kuvasta!


Mutta sellaista tällä kertaa! Illalla käytiin vielä siskojen kanssa iltamaastossa hangilla kuun loistaessa. Silloin ratsuna oli Heiði. Onko tiellä hankikantoa ja kuinka ahkerasti olette käyttäneet sitä hyväksenne?

perjantai 15. toukokuuta 2015

Photography

 Nyt tällanen vähän erilainen postaus, eli ei yhtään keppihevosaiheinen. Satuin just oikeaan aikaan ulos kameran kanssa, ja pitäähän nää nyt jossain julkaista! Myöhemmin on kyllä tulossa pitempi maastopostaus, jaksoin nimittäin raahata kameran metsään mukaan!




tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kevät tulee kohinalla

 Keväisiä kuvia maanantailta :) Nyt on niin kiva kuvata, kun kaikkialla on kaikkea kivoja keväisiä juttuja! Kuvattaviksi pääsi tällä kertaa Mey ja siskojen pari ponskia :) Kissa on nimeltään Kookos, se on vielä aika nuori, noin puoli vuotta vanha. Kertokaas, mikä kuvista on teidän suosikki?




Niin, ja taustalla oleva koira on Shellie :)