Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Auringonnousukuvia


Hei! Vaikka tämä blogi onkin virallisesti lopettanut, teki mieli tehdä pitkästä aikaa yksi postaus! Syksy on kulunut nopeasti lukion parissa ja joululoma lähtenyt mukavasti käyntiin. Vaikka blogi onkin lopettanut, muuten olen edelleen mukana kepparitouhuissa, vaikkakin vain lomilla. Hevoskatras on kesästä pysynyt samana. Yhden kesällä aloitetun myyntiponin sain valmiiksi syksyllä ja nyt olen aloittanut uutta. Kuvia olen koittanut aina kotona käydessäni ottaa, mutta ratsastaa en ole paljoa ehtinyt. Mitään muuta erityistä ei olekaan tapahtunut.


Kuvat on tältä aamulta, kun yöllä oli satanut vähän lunta ja aurinko nousi lähes pilvettömälle taivaalle. Kuvattavina poneina olivat Pala ja Mey. Kuvaustelineenä toimi puu, tuoli ja sisko :D



Vaikka nyt tulikin yksi yksittäinen postaus, en usko, että blogi mitenkään palaa takaisin henkiin. Miun touhujen seuraamista voi jatkaa instagramista @lumipalloo


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Suokkiputte ja pohdintoja tulevaisuudesta

Hei vielä tännekin! Pääsin vihdoin eilen keskeneräisen poninraadon kimppuun ja tänään sain sen valmiiksi. Pitihän se tietysti käydä heti kuvaamassa. Tämä tosiaan jää omaan talliin! Roduksi päätin suomenhevosen ja sukupuoli on ori tai ruuna, ehkä ori. Muita tietoja en ole vielä keksinyt. Miulla tahtoo aina vähän jäädä nään nimien keksimiset, sillä vuoniksella ei ole vieläkään nimeä :D Noh, jos nyt koittaisin jotain miettiä.


Ja tosiaan, sanon nyt vielä tännekkin, että tilarijono on taas auki. Suoraavat kolme viikkoa olen lähinnä kotona ja suunnitelmissa olisi poimia mustikoita ja ommella poneja, ehkä myös jotkut kisat :) Ja tietysti ratsastaakin voisi yrittää :D


Ja yksi juttu vielä. Saappu tosiaan halusi tehdä ihan oman tallin, joten Kuusikuja olisi tällä hetkellä enää minun ja Mesin omistuksessa. Luulen kuitenkin, että lakkautamme Kuusikujan kokonaan ja myös minä ja Mesi teemme omat tallit. Kasvatusliitteitä en lähde vanhoilta poneilta vaihtamaan ja Kuusikujan Nettisivut saavat jäädä sellaisiksi, kuin ne ovat. Kun en tiedä, jaksanko alkaa enää uusia nettisivuja itselleni väsäämään. Oman tallini nimeksi ajattelin yksinkertaisesti vaan jotain Lumipallon ponitallia, mutta en vielä tiedä. Toisaalta en tiedä laitanko ollenkaan mitään virallista tallia pystyyn, vaan annan vaan olla. Kun kuitenkaan tallilla ei olisi mitään toimintaa ja ponitkin on lähinnä puskaponeja. En nyt oikein osaa selittää, mutta ehkä te tajuutte :D Instanimi tulisi pysymään kuitenkin edelleen samana @lumipalloo mikä se on aina ollut. Mutta kaikki on vielä aika auki, eli saa nähdä, mihin päädytään :)


Asiota vaikeuttaa se, että tulevaisuus on aika epävarmaa. Kesän lopulla muutan pois kotoa paikkaan, mihin en aika varmasti voi ottaa poneja ja kankaita mukaan. Ne jäisi siis tänne. Lomat ja joitakin viikonloppuja vietän kotona, mutta en tiedä, miten aktiivista harrastus enää silloin olisi, vai jäisikö se vain hiljalleen pois. Tällä hetkellä en haluaisi lopettaa, päin vastoin, intoa on enemmän, kuin pitkään aikaan.

En haluaisi ajatella asioita niin, että turha tehdä enää isoja muutoksia, kun kuitenkin kaikki on kohta ohi. Mutta se vain tulee vähän väliä mieleen. Haluaisin ehkä vaihtaa blogin nimen, mutta se jää joka tapauksessa tauolle tai sitten lopetan tämän pitämisen kokonaan, en vielä tiedä. Ulkoasun voisi kai kuitenkin vaihtaa. Nettisivut voisin tehdä, mutta tarvitseeko niitä kuitenkaan enää mihinkään? En kuitenkaan kuitenkaan muistaisi päivittää niitä. Instagram jäisi entiselleen, mutta sinne tulisi kuvia hieman harvemmin, tai sitten sinne tulisi kaikkea muutakin, kuin keppihevosiin liittyvää. Hankalaa... Haluaisin jatkaa harrastusta ja tällä hetkellä siinä on vaihe, jossa haluaisin tehdä muutoksia. Mutta kun en tiedä, kuinka pitkään jatkan, onko isompia muutoksia mitään järkeä tehdä tässä vaiheessa?



Joo, nyt tuli aika paljon tekstiä. Onnittelut, jos jaksoitte lukea kaiken :D


torstai 30. kesäkuuta 2016

Maastolenkki lammelle

Hei taas! Käytiin eilen Saapun kanssa maastossa koirien ja ponien kanssa. Suuntasimme lammelle ja mukaan tarttui myös kamera. Saapulla oli ratsunaan Kökkö ja minulla Heiði. Mitenkään sen kummemmin en nyt jaksa selittää, mutta nauttikaa kuvista :)






Vesi oli just sopivan viileetä. Harvinaista :D






Saappu



maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kevätkuvii ft. Saapun Högnuður

Jes, täällä on ainakin kevät ihan täysillä menossa! Käytiin taas sunnuntaina kuvaamassa Saapun kanssa poneja. Mukana oli Rjóma ja Saapun poni Högnuður. 


Blogi on ollut ja tulee olemaan tämän kevään aika hiljainen, tai ainakin postaukset tulee olemaan tällaisia vähän yksinkertaisempia, etten paljoa jaksa kirjoittaa. Ysiluokan loppurutistukset ja lisäksi pianon 3/3 tasosuoritus, kakkossoitin ja musiikin teoriat. Lisäksi käyn pari kertaa viikossa tallilla (oikeilla hepoilla). Se, mitä joudun siis vähentämään, on keppihevoset ja blogi. Kesällä on sitten (toivottavasti) taas enemmän aikaa keppareille. Tosin suunnitelmia on jo paljon, vaikka ne ovatkin vielä auki, eli saa nähdä. Toivottavasti ainakin enemmän kuin nyt...

Miten kesän jälkeen, niin sitä en ole vielä ehtinyt paljoa ajatella, mutta sen tiedän, että lukio tulee viemään tosi paljon aikaa ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja pääsen sinne, minne hainkin, niin jonkin verran harrastuksistani tulee karsiutumaan pois... Keppihevoset saattaa ehkä olla yksi niistä. Mutta ei vielä ajatella niin pitkälle, kun kaikki on vielä niin epävarmaa. Kunhan ensin selvittäisiin kesään :)







sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vuonispallewo

Tällanen valmistui tässä tänään :3 Tosiaan kaksipalainen, taas :D Olin ajatellut tämän myyntiin, mutta ihastuin tähän niin kovasti, että taitaa jäädä itselle. Lisäksi täyttäessä huomasin haalean pinkin viivan silmän alla, mikä on aika pitkä ja hankala peittää (ei lähde pesussa). Ei se varsinaisesti näy, mutta varmaan alentaa myyntiarvoa.





 Talon takana oli vielä paljon lunta, mutta eteläpuolelta lähes kaikki oli sulanut. Kaikki kuvat on siis otettu samana päivänä :D




Hiekkakenttä oli juuri sulanut, joten en voinut vastustaa kiusausta mennä vähän ratsastamaan. Huomasi kyllä, ettei talvella ole paljoa hypelty, sen verran ruosteessa oli taas. Samalla tuli taas mieleen itselaukaisimen hankaluus, noin kahdestakymmenestä vain viidestä tuli menettelevä kuva. Onneksi siskot yleensä kuvaa :D


Uusi poni oli melko rauhallinen, mutta hypäsi ihan virkeästi. Totteli hyvin, vain yksi kielto tuli. Lopuksi pyörähdin maastossa, missä poni oli huomattavasti virkeämpi.

Kissa änkes sitten kuvaan :D



Kielto :p

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Aamu-usvaa

Vika lomapäivä, joten kävin kuvaamassa ponipoikia. Nyt kellojen siirtämisen myötä aamulla aurinko nousi myöhemmin, joten ehdin oikein hyvin käydä kuvaamassa vielä hieman utuisessa aamupäivässä, kun luntakin oli vielä maassa. Päivän aikana lumet kyllä suli ihan silmissä! On sitä edelleen, mutta maata näkyy jo monesta kohtaa ja tiet on ihan sulia.


Tälle orille en ole vieläkään keksinyt nimeä... Rotu on varmaan se ratsuponi tai tilastoponi (elleivät ole sama asia? En ole koskaan oikein tajunnut niiden eroja :D )


Muuta en juurikaan ehtinyt tehdä loman aikana, kun oli yksi kouluprojekti, joka pitäisi olla keskiviikkona valmis...










torstai 24. maaliskuuta 2016

Mey ja Heiði

Jes, meillä alkokin jo tänään pääsiäisloma, joten kävin kuvaamassa poneja ulkona. Kuvattavina oli Heiði ja Mey. Sää oli kuvaamiseen oikein kiva, mielestäni kuvista tuli oikein kivoja ja kamerakin suostui vaihteeksi toimimaan. Hanki on edelleen tosi kovaa ja se ihan oikeasti kantoi oikean hevosen, kun eilen kokeiltiin kun kävin tallilla! Tosin huomenna pitäis senkin ilon loppua, kun on luvattu vesisadetta. Tänään en ehdi ratsastaa, koska ihan kohta lähdetään siskojen kanssa kaupungille (saatetaan ehkä käväistä kangaskaupassa).



Mey :3