lauantai 21. maaliskuuta 2015

Riemullisia värejä

 Juu, tässä se ratsastuspostaus. Älkääs nyt järkyttykö kuvista, kokeilin muokata PicMonkey:llä ja innostuin filttereistä. Aikas piteän näköisiä, vai mitä? No, vaihtelu virkistää ;)


  Ratsastin Riemulla, testailin sen uusia suitsia, jotka vain (vihdoin) valmiiksi. Että voikin olla ohjien leikkaaminen niin ylitsepääsemätön juttu... Lopulta laitoin vain narut, kun en jaksanut leikata yhtä suikaletta tekonahkaa :D Juu-u. Suitset on kuolaimettomat, tarkemmin... ömmm... Niin, cross-underit. Joo, hyvä muisti miulla, piti kattoo googlesta :D
 No, kuitenkin. Olen suitsiin tosi tyytyväinen, toimivat hyvin ja istuvat. Näyttävät vieläpä hyviltä! Riemu meni niillä tosi hyvin, uusissa avuissa ei ollut mitään ongelmaa.


 Muuten ratsastaminen menikin vähän niin ja näin. Käynti ja ravi Riemulla oli tosi hyvät, mutta laukka oli tahmeaa, eikä oikein missään vaiheessa lähtenyt kunnolla pyörimään. Pienetkin esteet tuotti alussa vähän ongelmaa, jalat oli solmussa. Tosin Riemulla nyt ei ole koskaan hypätty, joten ehkä se siitäkin johtuu. Olin myös itse vähän jumissa, millä voi olla osuutta asiaan. Muutaman hypyn jälkeen alkoi jotenkin sujua ja saatiinkin nostella pikku hiljaa esteitä ristikosta ja 30cm ylöspäin. 50cm meni vielä, mutta 60cm kohdalla se alkoi olla sellaista räpeltämistä, ettei siitä enää nostettu. Riemu kyllä hyppäsi rehdisti ja kuuliaisesti, eikä juurikaan kieltänyt, mutta harjoitusta se tarvitsee. Niinkuin minäkin. Siis taidothan ei ole yhtään päässeet ruostomaan... :D


 Nyt on kiva, kun ehtii taas ratsastaa valoisan aikaan. Sisko oli ratsastamassa samaan aikaan ja kuvasi. Kokeiltiin uutta säätöä kamerassa, ja tälläkertaa eivät heilahtaneet läheskään niin paljoa kuin yleensä :) Värit ei ehkä olleet niin hyvät, mutta sitä nyt ei huomaan näin rajun muokkauksen takaa.



 Selvästi Riemu pitää hyppäämisestä. Se ei vain oikein osaa. Pitäisi kai ensin treenata sileällä, että saisi laukan toimimaan. Muutenkin on vähän koulupuoli jäänyt... No, jos sitä nyt seuraavaksi :) Koulupostaukset on vaan mielestäni hankalempia tehdä, kun videoista tulee niin kuollettavan tylsiä ja kuvatkin vähän niin ja näin, kun ei välttis saa kuvaajaa. En kyllä muutenkaan tee kaikista ratsastamisistani postauksia, joten ehkä en sitten siitä laita mitään. Katsotaan :)


 Kun oltiin itse ratsastettu ja loppuverkattu, niin otettiin vielä koirat ulos ja hyppyytettiin niitä. Ruokapalkalla tietenkin, ei ne nyt muuten olisi moisista esteistä välittäneet. Siitä ei enää ole kuvia.



Tälläinen postaus tällä kertaa, mitäs piditte kuvista? Joo, en ole tosiaankaan kaikkiin postauksiin tästä lähtien lisäämässä tällaisia tehosteita, mutta aina välillä jotain uutta ja piristävää, vai mitä :)

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa


 Moi taas! Nyt on ollut hirmu keväisiä ilmoja! Melkein kaikki lumi on jo lähtenyt, aurinko paistaa, tarkenee kevättakissa. Torstaina oli juuri tälläinen ilma. Ei sellaista tilaisuutta nyt voi jättää. Kuvasin siis vähän Rjómaa ja Riemua ulkona ja nautin auringosta :)

Riemua harmittaa...
 Tämä nyt tulee olemaan ihan vaan tällainen kuvapostaus. On taas ollut paljon kiirettä ja näin, joten pidin ihan suosiolla pienen tauon. Jatkossakin tulee olemaan kiirettä, joten hiljaiselo voi jatkua. Tänään ratsastin Riemulla ja testailin sen uusia suitsia, joten siitä on vielä piakkoin tulossa postausta :)


Joskus vuoden alussa pidin äänestyksen, mitä postauksia toivoisitte. Erikoispostaukset oli suosittuja, joten voisi pitää jonkinmoisen kysymyspostauksen. Miltäs kuulostais? Tai jos on joitain muita toiveita, niin niitäkin otetaan vastaan :)

 Nyt ei oikein enää kirjoittaminen luista, joten jatkakaa te mahtavien kuvien ihailua ja... joo, en nyt enempää höpisekkään :)






Kävin vielä koirien kanssa pikku kävelyllä, ja näin kevään ensimmäiset leskenlehdet! Vau! Varma kevään merkki.


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kaulanaruilua



 Juups. Eli nyt kävi niin, että maanantaina paistoi aurinko. Oikein lämpimästi :) Olin jo pari päivää aikaisemmin päättänyt, että jos sääennuste tosiaankin pitää paikkaansa, niin menen maanantaina ratsastamaan. Ja pitihän se! Ratsukseni valitsin Meyn, jonka varustin vain kaulanarulla. Videokamera jalustoineen pääsi myös ulkoilemaan. Samoin pari tolppaa ja muutama puomi navetanvintiltä.


Linkki videoon

 Menin aluksi pihassa n. 40cm ja kavalettia. Jossain vaiheessa jätin kaulanarun pois ja menin ihan ilman mitään. Koska esteen jälkeen oli aika ikävä vesilammikko koitin sitten hypätä eri paikassa. Estettä siirtäessä nostin sen 50cm. Tässä hypyillä oli enemmän tilaa, mutta varjo hankaloitti kuvaamista, joten loppu videossa osa kuvasta on palanut. Videon jälkeen hyppäsin vielä 60- ja 70cm pari kertaa. Niitä en jaksanut enää kuvata.

 Meno oli hirmu kankeaa, mutta eiköhän se siitä, kun alkaa taas harjoitella. Mey hyppäsi kyllä tosi nätistä ja oli ihan innoissaan. Jaah, milloinkohan sitä taas ehtis harjoitella...

Videolla seikkaileva otus meidän lisäksi on meidän vanhempi kissarouva Miiru :)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Uutta ulkoasua


 Jep, eli blogin ulkoasu muuttui aika radikaalisti. Tai ainakin siihen tuli paljon sellaista, mitä en ole ennen kokeillut. Esim. bannerissa teksti on ihan erilailla, niinkuin yleensä olen laittanut, mutta mielestäni se on hyvä. Värimaailmassa nyt ei ole mitään niin kummallista, eiköhän tämäkin väri ole jo joskus nähty. Yleensä minulla on ollut melko räikeitä tai yksityiskohtaisia taustoja. Valkoista en ole ennen kokeillut. Mielestäni se on kuitenkin tosi hyvä.
 Olen siis oikein tyytyväinen uusiin muutoksiin. Mitäs mieltä te olette? Ai niin, ja bannerin alta löytää nykyään myös suoraan erikoispostauksille!

 Nyt ei taas keppihevosrintamalle ole hetkeen aikaan kuulunut juuri mitään. Perjantaina käytiin iltamaastossa. Vetäisin pitkästä aikaa lenkkarit, ja ai että, kun oli kiva! Tietkin on jo melkein kokonaan sulia. Olis tarkotus alottaa jossain vaiheessa uutta heppaa. En vaan ole vielä päättänyt, minkä laista. Ja aikas monta varusteprojektia olis tehtävänä.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Perjantain ratsastelut


 Perjantaina siis lopulta jaksoin ratsastaa. Tai no, torstainakin käytiin pikku maastolla, mutta ei siitä sen enempää, kuin että oli pimeää ja liukasta. Perjantaina ratsukseni valitsin Rjóman, joka lainasi Meyn kuolaimettomia (jotka alunperin kyllä Rjómalle tehty). En siis koko lomalla ennen torstaita ollut ratsastanut yhtään. Enkä pahemmin tehnyt mitään muutakaan keppareihin liittyvää. Selannut vaan kh-somea välillä. Toisin oli kyllä tarkoitus, mutta...


 Haettiin esteet siskojen kanssa ja lyödettiin tiestä pieni sula kaitale...


Jota sitten epätoivoisesti yritimme suurentaa. Kyllä me se vähän suuremmaksi saatiinkin :) Aluksi Saappu veteli vähän korkeampia esteitä ja minä kuvasin.


Sitten madallettiin estettä ja laitettiin puomi ja toinen este sarjaksi, eli ristikko-puomi-30cm. Minäkin ratsastin ja Mesi kuvasi. Rjóma meni ihan nätisti, vaikka esteiden jälkeen pitikin olla tarkkana, ettei liuskaastunut. Ei kieltänyt, eikä myöskään tiputtanut. (Joo, vaan Mesi onnistui kerran tiputtamaan noin matalan...)


En kyllä enää ensi kerralla laita noita kenkiä esteille, vaan lenkkarit. Eivät nimittäin olleet mitkään parhaimmat hyppimiseen. Nyt on kiva, kun voi taas hyppiä, kun ei heti ole tuolla maassa nenällään. Lämpötila oli mielestäni aika mukava. Ei ollut liian kuuma, muttei kylmäkään :)


Tosiaan, Mesi kuvasi, ja kamera ei oikein suostunut tarkentamaan. Kuvia saatiin vaan manuaalitarkennuksella, joten loput kuvat oli tosi sumeita... Tarkentuneet naapurin ulkorakennukseen...


Lopuksi vaihdettiin vielä yhteen vähän isompaan n. 40cm esteeseen. Se oli jopa vähän helpompi, kun oli enemmän tilaa. Tuli huomattua, että on ne hyppytaidot jo vähän ruosteessa.

Sellaista. Nyt on sitten loma ohi, ja pitäis kohta lähteä kouluun...