maanantai 16. joulukuuta 2013

Susifani ja Sansku meillä :)

Susifani(kht Rivendel) ja Sansku(kht Timantti) tuli siis meille sunnuntaina pariksi tunniksi ratsasteleen. Susifanilla oli mukana Affe ja Fidla, Sanskulla Prinsessa ja Lumi. Itse menin Pilvellä.
 Käytiin hakemassa kolme estettä nurmikentälle ja tehtiin niistä jonkinmoinen rata, joka kyllä muuttui aika paljon ratsastelujen aikana. Luminen ja hieman liukas kenttä eivät haitanneet paljoa ratsastamista, vaikka kaatumisia ja kieltoja tulikin jonkin verran. Kukaan ei onneksi loukkaantunut tai muuta :)
 Videokamera kuvas melkein koko tunnin alusta loppuun, mutta materiaalia kertyi niin kauheasti, etten jaksais sitä oikein muokata. 'Kaappasin' sitten videolta pari kuvaa ja rajasin ne, etten nyt ihan turhaan olisi kameraa kentän reunassa seisottanut :)




Kielto tuli :(
 Sitten alkoi tulla vähän liian pimeää ja kaikki oli ihan väsyneitä, joten mentiin sisälle. Katottiin muutama tunnilta otettu videonpätkä ja piirreltiin loppuaika :)
 Mulla oli ainaki oikein kivaa ja tais olla muillaki :) Toivottavasti pian uudestaan :)

torstai 12. joulukuuta 2013

Veela

 Veela on nyt siirtynyt minun omistukseeni Saapulta. Saappu on pikkusiskoni ja omisti Veelan aikaisemmin. Hän päätti kuitenkin myydä Veelan minulle viime viikonloppuna, kun minäkin olin sitä jo jonkin aikaa halunnut omakseni.

 

 Veela on ollut minulla vuokralla keväällä ja alkukesästä, joten joku saattaakin muistaa sen joistain postauksista. Ratsastin Veelalla silloin ja osallistuin pariin kisaankin, koska Saappu ei siitä ollut kauhean kiinnostunut. Sen jälkeen Saapu innostui siitä taas ja alkoi ratsastaa itse Veelalla.
 

 Veela on nuori vuonohevostamma, oikealta nimeltään Velvet Velcro. Veela on erikoistunut esteisiin ja sillä on hypätty sen aikaisemmassa kodissa jopa metriä. Se rakastaa huomiota ja on luonteeltaan seurallinen, eikä kestä kovin kauaa yksin. Veela osaa myös olla itseppäinen ja se vihaa suusta vetämistä. Siksi pohje- ja ääniavut toimivat sillä ehkä parhaiten. Veelan sivuille pääset tästä.



Auringonlasku :)
 Kuvat otin maanataina kun oli niin kaunis auringonlasku ja kymmenen astetta pakkasta selkeyttämässä ilmaa. Enemmänkin olisi tullut, jos olisin tajunnut ladata akun ennen lähtöä.

 Ja teitä lukijoita on 12! Vau! Pitää äkkiä keksiä se erikoispostaus :) Arvontaa en varmaan voi suorittaa, koska kaikki joulukortit ja muut pitää lähettää viimeistään huomenna. Mutta miten olis joku muu? Kommenttia saa laittaa, oma pääni on tällä hetkellä melko tyhjä.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Haaste!

NORMAALIT PELISÄÄNNÖT
-KERRO 11 ASIAA ITSESTÄSI 
-VASTAA HAASTAJAN 11 KYSYMYKSEEN 
-KEKSI 11 UUTTA KYSYMYSTÄ 
-HAASTA 5* BLOGGAAJAA
-KERRO BLOGGAAJILLE, ETTÄ OLET HAASTANUT HEIDÄT  


Asioita minusta:
1. Tämä on ensimmäinen haasteeni ikinä :D
2. Harrastan ratsastusta oikeilla hevosilla.
3. Ja olen harrastanut kolme ja puoli vuotta.
4. Minulla on tällä hetkellä neljä omaa keppihevosta.
5. Minulla on oma koira.
6. Olen kasvissyöjä.
7. Näitä on hankala keksiä...
8. Pidän käsitöiden tekemisestä
9. Enkkani esteillä ilman kepparii on 90cm.
10. Harrastan myös pianon soittoa.
11. Ja olen harrastanut jo yli kuusi vuotta.

Kysymykset:

1. Mitä söit viimeksi aamupalaksi? -Puuroa, vähän banaania ja omenaa.
2. Oletko pudonnut hevoselta? Montako kertaa? -Olen, 3-5 kertaa, en muista.
3. Pidätkö sienistä? -Riippuu vähän, missä tilanteessa.
4. Mikä on lempihevosrotusi? -Kaikki on kivoja, mutta ehkä issikka on nyt ykkösenä :)
5. Mikä on suurin unelmasi? -.....Ehkä oma hevonen/poni.
6. Miten aiot toteuttaa sen? -Oppimalla lisää hevosista ja niiden hoidosta ja miettimällä sitten.
7. Onko sinulla hoitohevosta? -Ei.
8. Kuinka kauan aiot vielä jatkaa keppariharrastusta? -Niin pitkään kuin vain innostus riittää.
9. Minkälainen on unelmien keppihevonen mielestäsi? -En tiedä, söpö ainakin :)
10. Minkälainen on lempivaatteesi? -Collarit, t-paita/pitkähihainen ja huppari.
11. Osaatko tehdä hevosella avo- ja sulkutaivutuksen? -Osaan, mutta melko heikosti.

Uudet kysymykset:
Mikä on lempi kepparisi(omistasi)?
Mikä on ennätyksesi esteillä (kepparin kanssa)?
Kuinka monta vuotta olet harrastanut keppareita?
Harrastatko ratsastusta?
Pidätkö joulusta?
Lempi kuukautesi?
Pidätkö haasteista? :p
Mikä on lempi-aineesi koulussa?
Kuka on lempibloggaajasi?
Miksi bloggaat?
Kuinka kauan olet kirjoittanut blogiasi?

Haastan:
Kaikki ne, jotka tämän haasteen haluavat tehdä :p koska melkein kaikki tuntemani blogit on jo haastettu tähän samaan haasteeseen.

Ja vau! Teitä lukioita on kymmenen! Siis KYMMENEN! Ihan mahtavaa! Oon ajatellu jotain erikoisjuttua tännekkin. Miten olis arvonta? Tai joku video tai kysymyspostaus? Jos on muita ideoita, saa kommentoida :) Katon sitten mitä pystyn/jaksan järkätä :)))))


Joku ikivanha kuva Pilvestä viime talvelta