maanantai 16. joulukuuta 2013

Susifani ja Sansku meillä :)

Susifani(kht Rivendel) ja Sansku(kht Timantti) tuli siis meille sunnuntaina pariksi tunniksi ratsasteleen. Susifanilla oli mukana Affe ja Fidla, Sanskulla Prinsessa ja Lumi. Itse menin Pilvellä.
 Käytiin hakemassa kolme estettä nurmikentälle ja tehtiin niistä jonkinmoinen rata, joka kyllä muuttui aika paljon ratsastelujen aikana. Luminen ja hieman liukas kenttä eivät haitanneet paljoa ratsastamista, vaikka kaatumisia ja kieltoja tulikin jonkin verran. Kukaan ei onneksi loukkaantunut tai muuta :)
 Videokamera kuvas melkein koko tunnin alusta loppuun, mutta materiaalia kertyi niin kauheasti, etten jaksais sitä oikein muokata. 'Kaappasin' sitten videolta pari kuvaa ja rajasin ne, etten nyt ihan turhaan olisi kameraa kentän reunassa seisottanut :)




Kielto tuli :(
 Sitten alkoi tulla vähän liian pimeää ja kaikki oli ihan väsyneitä, joten mentiin sisälle. Katottiin muutama tunnilta otettu videonpätkä ja piirreltiin loppuaika :)
 Mulla oli ainaki oikein kivaa ja tais olla muillaki :) Toivottavasti pian uudestaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti