keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 tiivistettynä!

 Viimeinen päivä tätä vuotta, ja seuraava vuosi on ihan muutaman tunnin päässä. Eiköhän nyt ole aika kerrata, mitä kaikkea tänä vuonna onkaan tapahtunut.
 Alla koostevideo kuluneesta vuodesta. Joihinkin kohtiin piti laittaa kuvia, kun ei löytynyt muuta materiaalia.


Linkki videoon

Videota oli ilo editoida, vaikka kaiken laisia ongelmia tulikin vastaan. Niin paljon hyviä muistoja... Toivottavasti tulevakin vuosi olisi ainakin yhtä kiva!
Nyt alempana vielä blogin postauksiin perustuva kooste :)

Tammikuussa oli melko vähän lunta, mutta silti tosi liukasta. Kokeiltiin ratsastaa navetan vintillä, joka toimi väliaikaisena maneesina. 15 lukijaa tuli täyteen, oli erittäin kylmä pakkasjakso, olin kipeänä ja maastoiltiin siskojen kanssa.

Helmikuussa blogi täytti vuoden, lunta oli jo hieman enemmän ja kuvasin kauhistuttavan pitkän Päiväni tallilla- videon, jonka editointi aika tuskallista. Videon ensimmäinen osa ilmestyi.

Maaliskuussa ilmestyi videon toinen osa ja tein siskolle pari uutta heppaa. Lumet suli, ja hiekkatiellä pystyi jo ratsastamaan. Blogi oli aika hiljainen.

Huhtikuussa blogi oli edelleen aika hiljainen. ja postausinto oli hetkellisesti aivan kadoksissa. Alettiin järjestellä Kuusikujan kisoja.

Toukokuussa oli Kuusikujan esimmäiset kisat, jotka järjestettiin urheasti sateesta huolimatta. Postaustahti oli edelleen hyvin hidasta. Yritin tehdä kysymyspostauksen, mutta kysymyksiä ei tullut tarpeeksi.



Kesäkuussa blogin postauksia tuli 50 täyteen. Olin Feden kisoissa Imatralla, Rjóman kanssa saatiin jopa ruusuke! Mey tuli talliin ja olin ratsastusleirillä. Postaustahti alkoi vihdoin reipastua ja intoa löytyi taas.

Heinäkuussa oli taas vähän hiljaisempaa. Tein instagramin, ja loppukuusta olin Hollannissa.

Elokuussa Hollannin reissu jatkui. Koulut alkoi, ja hiljaisuuden syyksi laitoin kouluun kerättävän kasvion. Tein Saapulle uuden hepan.

Syyskuussa koulu vei paljon aikaa ja olin melkein kaksi viikkoa kipeänä. Ratsastusvideon sain silti kuvattua.

Lokakuussa saatiin ihastella mahtavaa ruskaa ja aamuisin huurteisia lehtiä. Alkoi surkean lyhyt syysloma, ja ratsastin hepoilla melko aktiivisesti. Hevoset muutti sisälle, talliin saapui muutama uusi yksilö ja päivät lyhenivät.
Marraskuussa tein ensimmäisen ostosten esittely -postaukseni. Satoi lunta, maastoiltiin, ja aloin suunnitella joulukalenteria.

Joulukuussa alkoi joulukalenteri, jonka kaikki varmaan jo muistaa :) Kalenterin lomassa ehdin myös kuvata melko paljon ja ratsastaa. Joulukuu oli ehdottomasti vuoden aktiivisin kuukausi.

Vuoden aikana kertyi:
42 postausta, joista suosituin oli joulukalenterin Luukku 2. Arvonta!
97 kommenttia, joita eniten oli postauksessa Feden kisat, perjantai 13.6. (16 kommenttia)

Kiitos teille kaikille tästä vuodesta, ja hyvää uutta vuotta!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Mitä piditte joulukalenterista?

 Nyt on tosiaan joulu jo ohi. Tai no, loppiaisenahan se nyt silleen loppuu, mutta eiköhän kaikki ole jo uudenvuoden tunnelmissa. Miten teidän joulu meni? Me kierrettiin kaikki mahdolliset sukulaiset, joten en juuri ehtinyt käydä netissä. Muuten oli tosi kiva joulu :)

 Nyt kun on joulukalenteri ohi, niin olis tosi kiva, jos vastaisitte pariin kysymykseen kommeintteihin postauksen alle.
1. Mitä mieltä olit joulukalenterista?
2. Teenkö ensi vuonnakin?
3. Mitä parannettavaa?
4. Kivoin lukku?
5. Muita kommentteja?
Kiitos, jos viitsisitte vastata :)

Pian alkaa uusi vuosi, ja uudet jutut. Toiveita ensi vuoden postauksiin?



keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Luukku 24. Aatto!


 Jouluaatto! Menipä se aika nopeasti! Joulukalenteri tyssää nyt tähän, saa nähdä, millaiset kujeet ensi jouluna. Tämän jälkeen blogin elämä varmaan palaa taas normaaleille raiteilleen, toivottavasti tosin ei ihan niin epäaktiisvisena.
 Mutta palataas maan kamaralle pysytään ihan tässä päivässä, eli jouluaatossa :) Toivottavasti teillä on mukava joulu, muistakaa rentoutua ja nauttia, kun tätä on niin kauan odotettu(?).


maanantai 22. joulukuuta 2014

Luukku 22. Kuvia


 Luukku 22.! Kohta on jo joulu! Tänään on ollut ihan hirveä kiire, kun ollaan pakattu ja yritetty tehdä kaikkea mahdollista rästiin jäänyttä ennen lähtöä. Me siis lähdetään sukulaisille Etelä-Pohjanmaalle tiistaina aamulla, ja tullaan vasta sunnuntaina 28. päivä. Hepat ei pääse mukaan, mutta yritän saada 24. luukun vielä tulemaan :) Tälle päivälle olisi ollut ratsastusvideo Reifurilla, mutta arvatkaa, ehdinkö edes aloittaa editoimaan sitä? No en! Kone jää tietenkin kotiin joten... Ette ehkä koskaan tule näkemään tätä videota, ellen uhraa yöuniani sen kanssa.


 Tänään ilmansuunnalla, nimeltään lounas, näkyi harvinainen valoilmiö, aurinko, joten nappasin Meyn ja kameran ja hipsin pihalle. Uhraamaan kallista aikaani, ja toteamaan, että tänään pitäisi ehtiä vielä ratsastaa.


 Mielestäni Meystä tuli ihan kivoja kuvia. Sille oli jäänyt punainen rusetti, joten annoin sen somistaa monelle jo niin tuttua (tai vähintään joka kuvassa samalta näyttävää) vanupalloa.


 Tänään taitaa muuten olla vuoden lyhin päivä. Vihdoinkin, sillä tästä alkaa taas päivät pidentyä ja muuttua valoisammiksi! Hurraa! Masennus, pimeys, stressi, kaikki sellainen kääntyy (toivottavasti) voiton puolelle. Ainakin pimeys. Ette uskokaan, miten paljon tätä on odotettu. En nimittäin ollenkaan pidä piemästä, vaikka talvi muuten ihan kiva onkin. Jos täytyy tunnustaa, pelkään hieman pimeää. Entä te?




Se näyttää silmälle...


Tosiaan, tässä tämä luukku, toivottavasti saan vielä aaton postauksen tehtyä, niin kaikki olisi hyvin :) Mitään toiveita sille? Nyt tuli hännän alla jatkamaan lähtövalmisteluita ja... hups, eikun nukkumaan, kello liikkuu kyllä toisinaan aivan epäloogisesti! No, moikka, nauttikaas lomasta!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Luukku 20. Pahan kerran myöhässä


 No, nyt on kyllä jo 21. päivä, mutta luukku on silti 20 :) On ollut vieraita ja joulustressiä, ja ties mitä muuta kiirettä, enkä ole keksinyt yhtään mitään loppuihin luukkuihin. Eli ehdotuksia saa edelleen laittaa, jos jotain vielä kiinnostaa.

 Meillä alkoi vihdoinkin joululoma. Joulujuhla olisi ollut lauantaina, mutta koska vieraat, en mennyt siihen. Jotenki ihan mahdoton ajatas, että vihdoinkin on lomaa. Sitä on kuitenkin odotettu surkean lyhyestä syyslomasta asti. Milloin teillä muuten alkoi joululoma, vai onko vielä alkanut? Jos ei, niin milloin?

PALAPELI, PALAPELI

Tämä luukku nyt jää tälläiseksi, seuravaan yritän panostaa :)

torstai 18. joulukuuta 2014

Luukku 18. Blogien esittely!


No niin, nyt on vuorossa blogien esittely, niitä olikin ihan kivasti :) Kannattaa käydä kurkkaamassa, oli hienoja blogeja :)

Kht Chiaron Elämää

Kht Chiaron elämää
Blogi kertoo Kht Chiaro- nimisen keppihevostallin elämästä. Blogia kirjoittaa 15v, nimeä Katatu totteleva tyttö Etelä-Pohjanmaalta Ilmajoen Saveenkylästä.

Olenkin jo jonkin aikaa seurannut tätä blogia, ja voin suositella :)

Poninpuolikkaat

Poninpuolikkaat
Mistä blogi sitten kertoo? - Lyhyesti voin sanoa, että keppihevosista. Mutta olet varmaan senkin jo huomannut bannerista, ja postausten kuvista ym :D... Blogi toimii minulla eräänlaisena kepparipäiväkirjana, johon koitan päästä postaamaan aina, kun jotain asiaa on. Elikkä aika aktiivinen blogi kyseessä. 

Minulle uusi blogi, mutta vaikuttaa kiinnostavalta :) Aloinkin heti seuraamaan!

Renhet's Events


Renhet's Events
Renhet's Events on vuonna 2012 aloitettu keppihevosblogi, jossa seuraillaan minua ja talliani kht Renhetiä. Olen 16-vuotias lukiolainen Satakunnasta, ja harrastanut keppihevosia vuodesta 2009. Talliltani löytyvät myös sivut ja YouTube-kanava. Pienikin kommentti piristää aina, ja kysyä saa :)

Tuttu blogi, hienoja kuvia, postauksia tulee aktiivisesti. Suosittelen seuraamaan :)

Sapinan blogi

Sapinan blogi

kht Sapina valmistaa tilareita, ja käy itse kisaamassa ja valmentautumassa hevostensa kanssa. Tallia ylläpitää kaksitoista vuotias Ella. Tämän lisäksi talli järjestää pien toimintaa, ja näyttelyitä.

Uusi blogi, mutta vaikuttaa kiinnostavalta. Hienoja hevosia ainakin :) Aloin seuraamaan!

Hirnuva haave

Hirnuva haave
Hei! Olet päätynyt blogiini, syystä tai toisesta. Blogissani kerron minun Ellan elämästä, kuitenkin pää osana toimivat hevoset. Hevosia esiintyy täällä kaikilta talleista, mutta pää asiassa Ratsutila Tanjantuvan hevosia. Minulla on ollut kolme hoitohevosta jotka kukin vuorollaan myytiin. Nyt minulla on ruskea saksan ratsuponi tamma Adria hoitohevosenani. Tänne kuvailen kaikenlaisita puuhistani, tallilla ja muuallakin. Toivottavasti viihdyt!

Blogi kertoo oikeista hevosista, ihan mielenkiintoinen :) Söpöjä poneja :3


Hämäränvirta

Keppihevosaiheinen kiva blogi :) Blogi on ilmeisesti melko tuore, en ole aikaisemmin törmännyt. Seuraa-laatikko puutui, joten en voinut seurata :/


Tosi kivan oloinen blogi :) Onko sama Sukanvarsi, kuin instassa? Ansaitsisi kyllä reilusti enemmän seuraajia! Aloin seuraamaan. Tosi söpöjä heppoja, varsinkin Pallosalama :3



Kht Estetalli Kisakavio
Kiva blogi :) Postauksia tulee reippaaseen tahtiin, mikä on kiva juttu :) Ilmeisesti melko uusi blogi? En löytänyt seuraa-laatikkoa :/

tiistai 16. joulukuuta 2014

Luukku 16. Kiirettä


Huh, miten voi olla näin kiireinen! Tai laiska... Joulun alla on vaan jotenkin ihan hassua. Minun aivot tarvitsee jo ainakin kunnon lomaa. Koulussa pitäisi vielä jaksaa, mutta en tiedä, mitä tästä viimeisestä viikosta oikein tulee. Ootteko tekin jo ihan loman tarpeessa?

 Tällä kertaa mitään ihmeempää tästä luukusta ei tule, sillä en saanut valmiiksi sitä, mitä tälle päivälle suunnittelin :/ No, se tulee sitten myöhemmin. Lohdutukseksi saatte taas pari palapeliä, joiden laatu hävisi johonkin. TÄSSÄ ja TÄSSÄ. Toivottavasti toimii.

 Huomenna (ai niin, luukku ilmestyy tiistaina) tänään mennään sitten tuli hännän alla kaupungille joululahjaostoksille, katsotaan, jos sattuisi mukaan jotain kivaa kh-aiheistakin :)

Vanha kuva viime joulukuulta

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Luukku 14. Ratsastusvideo


Moi! Tällä kertaa vähän tavallisemmissa tunnelmissa, nyt kun on ollut erikoispostausta toisensa perään. Eli perinteinen ratsastusvideo :)

Tosiaan lauantaina satoi ihan reilusti lunta tänne Etelä-Karjalaan. Joten -kuten otsikosta tai jostain muualta voi arvata- menimme siskojen kanssa ratsastamaan. Minulla oli Mey, Saapulla Prime ja Mesillä Lumi, tosin Mesi ei taida näkyä videolla.


Linkki videoon.

 Kyhäsimme lyhyen maastoesteradan. Rata lähti pihasta sorakentältä ja jatkui talvisin poissa käytöstä olevalle peltotielle. Esteet eivät olleet kovinkaan korkeita, mutta (ala)ylämäki toi vähän enemmän haastetta. Mey meni hyvin, mutta vähemmän liikutuksen takia väsähti loppuvaiheessa. Hups, ratsastaminen on vähän jäänyt... Viime aikoina ollaan enimmäkseen vaan maastoiltu erittäin rauhallisesti :D Alussa taas tuntui olevan vähän liikaakin energiaa...

 Aluksi hypimme koko rataa, jonka jälkeen vain paria ensimmäistä estettä. Tämän jälkeen maastoiltiin vielä ympäri pihaa ilman hyppäämistä ja hypytettiin koiraa :) Laiskuus iskee... Ei mitään hajua, miten kauan ratsastamiseen meni, koska a) en katsonut kelloa b) kameran kanssa säätäessä meni ihan liikaa aikaa joka välissä.

 Entä se suokkiprojekti? Se on edennyt harvinaisen reippaasti ja on nyt ommeltu kokoon, täytetty ja korvat kiinnitetty. Silmät ja sieraimet on myös jo leikattu, mutta ei ole vielä ommeltu. Harja ja merkki on kokonaan tekemättä. Harjan väriksi päätin maitosuklaan ruskean Novita 7 veljestä langan :) Päästä tuli aavistuksen vino, mutta ei se nyt niin pahasti haittaa. Suu sentään säästyi, siitä tuli oikein hyvä. Harvinaista! Vinoutta on vain otsassa :)

 Toiveita luukkuihin saa edelleen ehdotella. Ja edelliseen postaukseen ehtii vielä linkata bloginsa!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Luukku 12. Linkkaa blogisi!


 Kahdestoista luukku, tällä kertaa vuorossa on linkkaa blogisi -postaus :) Monille varmaan tuttu, eli kommentteihin voi laittaa oman bloginsa linkin. Jossain luukussa esittelen sitten kaikki blogit, tai jos on yli 15, niin 10 valitsemaani. Esittelen vain keppihevosaiheisia blogeja, ja niitä, joiden linkki toimii :) Viimeinen päivä osallistua voisi olla vaikka 17.12. Ja ennen klo. 15. Niin esittelen blogit luukussa 18 :)
 Laittakaa linkit vain tähän postaukseen :)

Niille, joilla ei ole omaa blogia, tämä voi olla vähän tylsä luukku, niin TÄSSÄ ja TÄSSÄ vielä palapelejä :) (saa toki muutkin tehdä!)

Siskoni heppa, mutta mielestäni on niin onnistunut kuva, että pakko laittaa :)

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Luukku 10. Vanhoja kuvia


Kymmenes päivä, eli 14 päivää jouluun! Miettikää, enää tämä viikko ja ensi viikko ja sitten alkaa joululoma! (Tai ainakin meillä :) ) Aika on taas mennyt hirmu nopeesti.

Tällä kertaa aiheena on vanhat kuvat, kuten joukon älypäät otsikosta näkivätkin. Minulta vanhoja kuvia löytyy vain 2012 vuodelta lähtien (siis kepparikuvia), joten tämän syvemmälle historiaan emme pääse sukeltamaan. (erittäin sarkastisesti: "voi harmi!")


Aloitetaan nyt tästä. Koko lauma pihakeinussa syksyllä 2012. Kovin montaa tuttua päätä ette varmaan näe, sillä kuvassa on myös siskojeni hevoset. En nyt enää muista tarkkaan, mitkä hevoset tuohon aikaan oli minun, mutta tällä hetkellä vain Pilvi on enää minulla. Takana näkyy myös silloinen tallissa majaillut keinuhevonen nimeltä Karkki.


Sain käsiini ensimmäisen kerran tekonahkaa (jotain maailman hirveintä) ja tein siitä suitset. Olin tällöin näistä tosi ylpeä, olihan ne kuitenkin ensimmäiset melko aidon näköiset suitset :D Nyt kun katsoo, niin en ehkä olisi enää ihan niin tyytyväinen.


Noniin, hienoa, kaksi ensimmäistä kuvaa ohi! Nyt kevennyksenä: älä koskaan ota pimeällä koirastasi kuvaa salamalla! :D Tälle naurettiin tuolloin, ja kunnolla :D Lasermonsteri-sheltti... :'D


Sitten jatkuu. Joku saattaa muistaa aivan blogin alkuajoilta Toffee-nimisen suokkiruunan. Nykyään taitaa olla jo kaapin pohjalla, mutta silloin oli yksi henoimpia tekemiäni. Keskipalahan tuolla oli aivan liian leveä ja suu liian pieni. Silmät liian alhaalla, ja korvat jotain sinne päin. Sieraimia ei ollut ollenkaan.


 Lisää Toffeeta. Toffee oli aluksi muistaakseni ravuri ja sittemmin kouluhevonen. Esteet siltä ei sujuneet, ei alkuunkaan, vaikka sitä tehdessäni olinkin ajatellut siitä etseratsua. Koskaan ei taidettu päästä 50cm korkeampaa.


Joulukuvia! Nyt ollaan joulussa 2012. Kuvassa on siskoni poni Lumi. Vaikkei Lumi koskaan ole ollut minun hevoseni, laitoin sen nyt tähän, sillä mielestäni tämä oli silloin yksi onnistuneimpia joulukuviani. Myöhemmin halusin kovastikin Lumia itselleni, mutta en sitten koskaan saanut.


 Ensimmäinen ponini Tuuli. Tuulin tein aikoinaan koulussa ensimmäisellä luokalla käsityötunnilla. Myöhemmin sitä korjailtiin ties miten. Nykyään tämäkin kaapissa. Tuulin tietoja en kullä enää muista, paitsi, että se oli tamma.


Jos joku on joskus sanonut, että keppihevosella ei ole ilmeitä, niin saa nyt syödä sanansa. Pilvi-höseltäjä vauhdissa!


Ensimmäinen kangashevoseni Tähti. Mukava yleisratsu, ja varma joka tilanteessa. Nykyisin kaapissa. Tähden tein yhdessä äitini kanssa ja sen tekemiseen meni yhteensä melkein vuosi. Laikut silmien alla on entiset silmät, jotka vaihdoin myöhemmin. En saanut niitä irti, joten peitin ne ja laitoin tilalle uudet.


 Tähden kokonimi oli Pohjantähti ja se oli tamma. Rotua en muista, mutta se taisi pariinkin otteeseen vaihtua.


Lumin kokonimi taas oli Lumienkeli ja sekin oli tamma. Rotu oli alunperin shetlanninponi, myöhemmin shettis + issikka risteytys, jonka jälkeen issikka. Lumi majailee edelleen Kuusikujan tallilla ja on Mesin omistuksessa. Mm. Rjóman emä.


  Jouluinen ryhmäkuva, edelleen vuotta 2012. Meillä oli muuten silloin hassu tapa, eli jos haluttiin ottaa kuvia, niin raahattiin aina koko sakki ulos ja kaikista varmaan viisi vamanlaista kuvaa :D Järkevää, eikö? Möyhemmin vasta alettiin tehdä niin, että vain muutamasta hepasta kerralla kuvia, eikä kaikista kuvista samanlaisia.


Huri, kokonimeltään Hurricane, on edelleenkin tallissa vaikka onkin siirtynyt Mesille. Blogin alkuaikoina Huri oli vielä minun, eli siitä voi löytyä vielä tämän blogin syövereistä jotain tietoa. Huri on hyvin pieni ja rodultaan se amerikanshettis. Huri on ori, ja hyvin luonteikas sellainen.


Hieman uudistettu Tuuli meidän hienossa lumilinnassa. Silloin oli vielä talvisin lunta... Toisin kuin nykyään, nämä surkeat lumikikenot sulaa jo seuraavana päivänä pois.


 Noniin, onnittelut, jos pääsit tänne asti! Tässä vielä tämän blogin ensimmäinen (ja aika kauhea) banneri. Jos nyt jotakuta vielä kiinnostaa (epäilen, että ei), niin tämän blogin syövereistä löytyy jatkoa kera kunnon selitysten.

Taisi olla vähän tylsä postaus? No, ensi kerralla ehkä jotain jännempää :) Kuvia oli kyllä hauska selata, mutta kirjoittaminen alkoi jo vähän kyllästyttää.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Luukku 8. Arvonnan voittajat


Kahdeksas luukku ja arvonnan voittajat! Arvonnan voitti Vilma, johon otan pian sähköpostilla yhteyttä :) Aika vähän oli osallistujia, mutta riittävästi kuitenkin. 
 Mites jatkossa, edelleen saa laittaa toivomuksia ja ehdotuksia kalenterin aiheiden suhteen. Kiinnostaisko vaikka linkkaa blogisi-postaus, johon saisi linkittää oman bloginsa, niin esittelisin sitten niitä jossain postauksessa? Kertokaapa :)

 Suokkiprojekti on alkanut hyvin, olen päässyt jo ompelemaan! Harjan väriä en vieläkään ole täysin päättänyt, mutta eipä sillä mikään kiire vielä ole. Jouduin hieman purkamaan yhdestä kohtaa, kun alkoi mennä vinoon. Tai siis venytin vahingossa toista puolta, niin meni silleen hassusti. Tästä hepasta on tulossa suullinen ja kauhulla odotan, millaiselle mutkalle se suu tällä kertaa menee. Se on se minun heikkous. Siksi teenkin mielummin suuttomia, niille voi kuitenkin tehdä kuolaimettomat suitset. Mietin tänä aamuna ainakin viisi minuuttia, teenkö suun, vai en, ja jostain syystä päätin sen tehdä. Ei olisi sittenkään pitänyt, mutta menkööt sitten..

Lauantaina alkoi sataa lunta, joten otettiin heppoja mukaan ja kuvattiin niitä ulkona. Samalla siistittiin vähän joittenkin keppejä, kun olivat niin eri mittaisia. Kuviahan tietysti tuli, joten tässä niitä :) UJa uusi tonttulakki oli tietenkin kovassa käytössä :D

Reifuur <3



Pilvi <3



Testailin vähän bokehia