Laitoin kentälle kuusi estettä, viisi sarjana ja kuudes vähän kauemmas. Hain Pilven ja tein jotain alkulämppöjä, kunnes aloin hyppäämään. Hypin ensin niin, että kaikki esteet olivat 20cm. Hypin niitä hetken ja laitoin sitten sarjan 40cm-20cm-40cm-20cm-40cm. Se tunti hiukan hassulta ja laitoin muutaman kerran jälkeen esteet korkeuksille 20cm-30cm-40cm-50cm-60cm. Kuudes este pysyi koko ajan jossain 30cm:n korkeudella. Pilvi oli aluksi aika kankea ja hyppäsi hieman tahmaisesti isommat esteet, mutta alkoi sitten piristyä. Apuja Pilvi totteli oiken hyvin, meni rauhallisesti, eikä tainnut pukittaa kertaakaan.
Anteeksi laatu :( |
Jostain syystä keksin kokeilla salamavaloa. Ei mikään paras älynväläykseni. |
Kaadoin ekan esteen ja näköjään toiselle esteelle hyppy ei ihan onnistunut :D Kävelemällä pääsee aina yli, eikö :)
Tämä taisi onneksi olla ainut tuollainen epäonnistunut hyppy. Myöhemmin taisi olla joku kielto, muttei sen ihmeellisempää.
Taas salamalla. Sori :( |
Täällä satoi eilen ihan vähän lunta! Ei niin paljoa, että maa olisi ollut valkoinen, mutta satoipa kuitenkin. Pakkasta on ollut myös asteen tai pari :) Toivottavasti kohta sataa lisää!