tiistai 22. syyskuuta 2015

Kht Soilesterin kisat 20.9.

Jeps, nyt luvassa iso kisapostaus :) Kuvia on aika paljon, joten yritän, ettei teksti paisu liikaa :)

Ennen kisoja tein kahden pikkuponin lisäksi myyntiin vielä tollasen liinakon hevosen suitsineen. Myytävät meni harmaata ponia lukuun ottamatta ja sekin on varattu, eli mielestäni meni tosi hyvin :)


Lähdettiin Saapun kanssa matkaan mukana tollanen kasa poneja. Kisaratsuja oli seitsemän ja lisäksi vielä kolme myyntiponia, eli täyttä oli!


Tossa on radat ja lähtölistat. Radat oli tosi kivat ja osallistujia oli  paljon! (Tarkennus taktisesti vähän pielessä!)


Ruusukkeet oli aivan ihania! Huolellisesti käsin tehtyjä ja houkuttelevan värisiä <3

Ja tietty ruokaa piti olla!

Miun myyntipöytä :)
Ensimmäinen luokka, eli näyttelyt oli silleen jännästi, että hepat oli kaikki esillä tuossa, ja sitten kisaajat äänesti parhaat hepat. Oli tosi kiva ratkaisu :) Osallistuin näyttelyihin Ressulla, mutta ei sijoituttu.


Saapun Hattis saikin sitten näyttelyistä ruusukkeen. Oon tosi ylpee siitä, koska poni on miun tekemä :D


 Maastoesteluokasta ei saatu muuta kuvia, kuin toi kuva Saapusta. Siitä ei saatu ruusukkeita, mutta se mentiinkin lähinnä kokeilumielessä. Itse osallistuin Meyllä. Mielestäni idea oli hyvä, että piti mennä mahdollisiman lähelle suositusaikaa eli 2.15 minuuttia. Siinä pelkkä nopeus ei vaikuttanut vaan sopivan nopeuden löytäminen ja arviointikyky. Eikä oikaisu olisi kannattanut :D Rata ja esteet oli tosi hienoja. Pienet punaiset liput ja nuolet olisi kruunannut koko radan, mutta ilmankin selvittiin hyvin.


 Maastoesteiden jälkeen oli koululuokat, johon en osallistunut, eikä Saappukaan osallistunut. Taitavia ratsukoita siellä oli :) Ainoa ehkä, että kenttä oli vähän kalteva ja koulurataa oli jouduttu vähän muokkaamaan keskellä kenttää olevien kukkapuskien takia.

Essi veti hienon radan VaB


 Koululuokkien jälkeen oli tynnyrinkierto, mikä olikin aika kiva, sillä sellaista ei olekkaan ennen ollut. Sen menin tosi rauhallisesti Riemun kanssa, kun jännitin vähän liukasta kenttää, mutta Saappu vetäisi siitä toisen sijan!



Tän takia siis menin varovasti, luokassa oli useampikin nurinmeno :D

Tynnyrinkierron voittajat :)


 Seuraavaksi oli vuorossa 40-50cm esteluokka, jonka menin Meyllä. Siinä päätin, että nyt mennään kovaa. Puhtaan radan ja nopean ajan tuloksena saatiinkin ponin kanssa toinen ruusuke! Sellanen suloisen vaaleanpunainen, eli just Meyn väriä :3 Tietty tulokseen vaikutti se, että ne, jotka osallistui seuraavaan isompaan luokkaan, eli jotka oli vähän taitavampia, sai 3 sekunttia aikasakkoa. Mie en siihen osallistunut, joten varmaan ilman tätä sääntöä, ei oltaisi ruusuketta saatu :D


Hanska vetäs aikasakkoineen kolmannen sijan ihan kevyesti! O.o

Kunniakierros :)

Bongattiin tälläinen yhden esteen päältä. Ihan tajuttoman söpö! <3


 Isomman esteluokan jälkeen oli vika luokka, eli hasardiesteratsastus. Siinä sai siis itse valita kymmenestä(?) esteestä kuusi, jotka sai mennä missä järjestyksessä. Esteet oli pisteytetty vaikeuden mukaan. Tästä ei tullut sijoitukseia, mutta sekin mentiin lähinnä kokeilumielessä. Tässä ei ajalla ollut juurikaan merkitystä!


 Kisojen lopussa palkittiin vielä paras ratsukko ruusukkeella ja loimella, mikä oli mielestäni tosi kiva lisä!


Lopuksi otettiin ryhmäkuva, josta kiitos Essille!

Tässä vielä meidän tallin kisahepat. Kolme ruusuketta Kuusikujan talliin! Tosi hyvin!
 Oli kyllä tosi kivat kisat, tulisin ehdottomasti uudestaakin! Kaikki järjestelyt toimi hyvin ja kisojen eteen oli nähty paljon vaivaa. Kisoissa oli kiva rento tunnelma ja mahtava porukka :)

 Tulossa on vielä ainakin kahdet kisat ennen joulua, joihin olis tarkotus osallistua. Lisäksi ollaan mietitty vähän, jos järjestäis omat vähän pienemmät kisat tässä syksyllä, kun tuli niin kova kisakuume :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti