maanantai 4. toukokuuta 2015

Kolme R:ää ja M.


 Kuvailin sunnuntaina vähän heppoja, ja päätin ottaa ryhmäkuvia :) Tammoille laitoin kaikille kivat letitkin! Reifurille en keksinyt mitään orimaista, joten se on nyt ihan normisti :D Tosiaan, nyt miulla on enää neljä heppaa. En varmaan hetkeen aikaan ole hankkimassa uusia, mutta pitää kattoa. Tajusin muuten, että kolme hepoistani alkaa R:llä. Hassu sattuma :D



Sitten vielä yksittäisiä kuvia hepoista ja niitten leteistä :)


Meyllä oli samanlainen kuin viimeksi, eli kummallakin puolella ranskanletit/oriletit.



 Rjómalla oli kaksi vesiputouslettiä. Tykästyin tosi paljon tohon, saattaa näkyä muulloinkin. Varmaan ihan kätevä kisakampauksenakin :) Tosi pitkäharjaiselle hepallehan voisi tehdä vaikka kolmannenkin lettikerroksesn tuohon.
 Otsaharjan jätin vapaaksi, mutta mietin siihenkin vähän sellaista jännää, millaisia tehdään oikeilla hevosilla häntään. Tai sitten ihan tavallinen palmikko :)



 Riemulla oli vaan ihan tavallisia lettejä, joita en ollut rullannut nutturoiksi, koska näyttivät ihan hyviltä noinkin. Löysin pussillisen sellaisia pieniä kaikenvärisiä kuminauhoja, jotka sopii täydellisesti kampausten tekoon. Riemunkin värejä löytyi!




 Reifurilla tosiaan vaan selvittelin hieman helposti takuuntuvan harjan ja harjasin karvan pehmeällä harjalla.
 Tykkäättekö te tehdä hepoille erilaisia kampauksia. Mitä teette esim. kisoihin?

4 kommenttia:

  1. Sulla on vaan niin mielettömän hellyyttäviä ja suloisia keppareita! :3 Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. Keppihevostalli Narsissitorstaina, 21 toukokuuta, 2015

    Itse teen aika paljon lettejä esim. ranskanlettejä tai aivan pieniä lettejä koko harjaan ja kierrän ne sykeröille (aika työlästä siis, mutta lopulta aika näyttävää!) Kiva postaus ja suloisia heppoja! (erityisesti tuo Reifur!!!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kyllä varmasti ovat näyttäviä :) Hepat kiittää, etenkin Reifur :)

      Poista