sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Viimeaikaisia poneja

Tosiaan, joulun jälkeen on tullut tehtyä useampikin poni, joista suurin osa on menneet myyntiin. Näitä en ole tällä blogin puolella ollenkaan esitellyt ja osa onkin jo lähtenyt uuteen kotiin.



Tätä mustaa ponia ei ole näkynyt vielä missään. Tarkoitus olisi laittaa jossain vaiheessa instan puolelle myyntiin, kunhan ehdin. Tähän kokeilin ihan uudenlaista kaavaa. Olen ihan tyytyväinen siihen, mutta luultavasti tulen muuttamaan sittä vielä paria pikku juttua. Ja mustan ponin ompelu huonossa valaistuksessa on hankalampaa, mitä muistin :D




Tässä on sitten se onnistunut kaksipalainen, joista taisin mainita jossain edellisessä postauksessa. Tähän olen tosi tyytyväinen, mutta en usko että jää itselle. Olin ajatellut vähän arvontaponiksi instaan, kun tuli 1500 täyteen! Mutta pitää vielä katsoa. Mietin, että jotain varusteita voisi tehdä mukaan. Naruriimua olen jo yrittänytkin.

Ai niin, ja tilareista sen verran, että nyt voi tilata myös kaksipalaisen! Hinta on melko halpa, koska näitten tekemisessä ei ole vielä niin kehittynyt ja toisaalta ne on paljon helpompia ommella kuin kolmipalaiset (heti kun kaavan vaan saa hyväksi).


Tämä kolmikko tuli jossain tammikuussa myyntiin. Marmaa ja valkoinen on jo myyty, keskimmäinen liinakko enää odottelee ostajaa. Itse asiassa harmaa on tehty jo joskus kesällä kisoissa myytäväksi, mutta kukaan ei silloin ostanut. En vaan saanut aikaiseksi tehdä myynti-ilmoitusta :D Valkoinenkin taisi valmistua jo viime vuoden puolella :D

Tälle saa tosiaan halutessaan suitset mukaan.


Ja sitten vielä tällainen, viime kuussa myyntiin tullut. Tämäkin on jo myyty.


6 kommenttia: