maanantai 21. joulukuuta 2015

Keväisiä tunnelmia joulukuussa

Tänään kävin ratsastamassa uudella hepalla, nyt, kun tein sille suitsetkin. Tämäkin otus sai kuoleimettomat LG-bridlet, joihin löytyi kivasti pari valmista kärrynpyörää laatikon pohjalta.
Ilma oli yllättävän lämmin ja tuulinen ja kuvista tuli aika keväisiä. Hämmentävää, koska vasta perjantaina oli 5cm lunta ja kaikkialla tosi talvista ja kylmää. Harmi, miun puolesta lumet olisivat saaneet pysyä pidempään.
Saappu oli vähän kipeä, joten se ei uskaltanut ratsastaa, mutta malttoi sitten jonkin aikaa kuvata, joten nyt on enemmän ja huolella otettuja kuvia :)


Uusi hevonen oli ehkä hieman laiska ratsastaa ja melko rauhallinen. Eikä mikään korkeimpien esteiden mestari ainakaan tuolla kerralla, puomeja varisi vähän väliä maahan (en tiedä oliko tuulella jotain osuutta tähän). Tarkempi luonne tulee vasta ajan kanssa, kun on enemmän ehtinyt testata.

Hui, mitäähän miun jalka tossa tekee?


Esteet oli korkeudeltaan 50-70cm. Mitään tiettyä tehtävää ei menty. Kentällä oli kaksi estettä, joita välillä hypin sarjana ja välillä ihan vaan yksittäisenä.




Näistä kuvinta näkee hyvin, kuinka hyppytyylissä olisi vielä paljon parannettavaa. Toki tänään ei ratsastus muutenkaan sujunut yhtä hyvin kuin yleensä, mutta joka tapauksessa. En nosta tarpeeksi jalkoja ja ne sitten osuu puomiin. En vaan tiedä, miten nuo pitkät koipeni laittaisin, kun ne on koko ajan hypyssä tiellä. Toinen iso juttu on käsi (jonka mukana olkapää), joka aina lähtee johonkin seikkailemaan, eikä pysy siististi. Sitäkin pitäis vaan harjoitella. Lisäksi varmasti vielä paljon muitakin pikku juttuja, mutta kunhan saisi nyt ensin nuo isoimmat ongelmat pois.



Lopuksi hyppäsin vielä pari kertaa maastoesteen talon takana. Asento on vähän jännä, mutta ilme oli vielä jännempi, koska väistin oksaa, joka oli ihan naaman korkeudella :D


50 seuraajaa on pian täynnä, tai itse asiassa olikin ihan hetken, kunnes joku lukija poistui. En ole vähään aikaan tehnyt mitään erikoispostausta, joten nyt olisi sen aika. Onko mitään ehdotuksia? Joku ohje tai arvonta, tai MyDay? Tai joku haaste vaikka Saapun kanssa? Kertokaa vaan kommenteissa, mikä kiinnostaisi. Voi olla joku muukin :)

4 kommenttia: